Uusi vuosi on edessä ja haluaisin palata hetkeksi viime vuoden lokakuun kirjoitukseen, josta tuli palautetta kiitettävästi. Monet haluavat tietää ihan konkreettisesti tietoturvan toteuttamisesta yksinyrittäjänä.
Paras tapa on huolehtia tietoturvaohjelmiston ajantasaisuudesta ja tärkeiden datojen tallentamisesta oikeaan paikkaan. Windows-käyttöjärjestelmän mukana tuleva Windows Defender on peruskäytössä tyydyttävä, mutta silti suosittelen keskimäärin 50 € sijoittamista tietoturvaohjelmaan vuodessa. Tietojen tallennuksen osalta pilvipalvelun käyttöä sekä kerran kuukaudessa otettavan paikallisen kopion. Yleisimmät pilvipalvelut ovat Microsoft Office 365 ja Google Workspace. Salasanat kannattaa tallentaa erilliseen ohjelmistoon, ja tämä tiedosto tallentaa pilvipalveluun. Toinen tärkeä asia on meillä nykyisin EU:n tuoma GDPR-laki. Pienyrittäjän osalta tärkein asia on tallentaa asiakastiedot salatusti, sekä pyytäessä antaa asiakkaillensa tieto mitä ja mihin tietoja on tallennettu. Tämän lisäksi asiakas voi pyytää tietojensa poistoa. Suosittelen jokaisen yrittäjän tallentamaan asiakastiedot alustalle, jossa ne ovat salattuina. Tähän tasoon pääsee helposti ottamalla esim. laskutus ja asiakasjärjestelmän kolmannelta osapuolelta pilvestä sekä tallentamalla yrityksen tiedostot pilveen. Yrittäjän oman tietokoneen tiedot ovat tärkeää salata esim. Windowsin BitLocker-ohjelmistolla - huomaathan, että tämä ohjelmisto vaatii Windows Pro-version. Kuluttajakäyttöön suunnatuissa kannettavissa on yleisesti asennettuna Windows Home-versio, johon tätä ominaisuutta ei saa käyttöön. Viimeinen kohta mistä haluan puhua, on VPN-palvelut. Nämä palvelut tuovat yrittäjälle tietoturvan netin käytössä, kun verkko ei ole oma tai tuntemasi verkko. Mikäli olet ulkomailla ja käytät esim. hotellin langatonta verkkoa, et voi olla täysin varma mitä laitteita verkossa on. Siksi onkin hyvä ottaa käyttään VPN-ohjelmisto, joka salaa verkkoliikenteen koneeltasi internettiin. Suomessa yksi suosituista VPN-palveluista on F-Securen Freedome. Mikä tarvitset apuja näiden ongelmien ratkaisuun, ota minun yhteyttä niin autan ratkaisussa! Comments are closed.
|
YLEISTÄ
Kirjoitamme kun kiireiltä kerkeämme yleisiä IT-vinkkejä yrittäjille heidän arkeaan helpottamaan! ARKISTOT
June 2024
KATEGORIAT
All
|